tiistai 14. marraskuuta 2017

Marraskuun siivouspäivän tunnelmia

Inspiran Siivouspäivä sujui sateesta huolimatta hyvin. Myyjiä oli yhteensä 7 ja päivän aikana paikan päällä vieraili arviolta  25 - 35 henkilöä. Osa oli päiväkodin lapsia vanhempineen, osa vanhempia joiden lapset olivat aiemmin olleet Inspirassa ja tulivat nyt fiilistelemään paikan päälle. Lisäksi oli uusia tuttavuuksia joista nuorin oli ”Pumpkin” - kahden viikon ikäinen ihanuus. Hänenkin vanhemmilleen tarttui mukaan yhtä ja toista tarpeellista. 

Saimme kerättyä myös Hope ry:lle useampi kassillinen tavaraa lahjoitettavaksi, lähinnä vauvan vaatteita eri kokoina mutta on mukana myös 140 senttiseksi venähtäneen Inspirassa päiväkotivuotensa viettäneen pojankin lahjoitukset. 

Inspiraa lasten kokkikerho leipomukset, kuivakakku ja kauralastut maistuivat kävijöille mainiosti. Vielä jäi yksi kakku jääkaappiin kokeille itselleen maisteltavaksi. 

Siivouspäivän kirpparikokeilu onnistui siis kerrassaan mainiosti, joten ensi keväänä uudelleen Siivouspäivän merkeissä!